Jokainen nainen joka on ollut raskaana tietää mitä tapahtuu kun raskausviikoissa saavutetaan se maaginen kolmenkympin raja. Ollaan sillä kuuluisalla viimeisellä kolmanneksella, loppusuoralla. Maali häämöttää ja voidaan huokaista helpotuksesta, sillä jos vauva syntyisi niin sen selviämismahdollisuudet olisivat oikein hyvät.
Mitä se raskaana oleminen sitten oikein on? Jokapaikassa toitotetaan että raskaus on naisen elämän parasta aikaa ja raskaana nainen on kauneimmillaan. Niin no, se varmaan riippuu keneltä kysyy. Tällä hetkellä, raskausviikolla kolmekymmentäkolme, olo on kaikkea muuta kuin energinen, hehkuva tai kaunis. Sanoi kuka mitä tahansa.
Näiden reilun kolmenkymmenen viikon aikana vatsa on kasvanut niin suureksi että se on tiellä, teitpä sitten mitä tahansa. Ystävät ja sukulaiset jaksavat päivästä toiseen hokea kuinka hyvältä näytät ja että ne kertyneet raskauskilot eivät näy missään, päinvastoin koko olemuksesi huokuu hyvinvointia.
Kas kummaa, kun leuka on kasvattanut itsellensä kaverin ja lempifarkuista on luovuttu jo valovuosia sitten. Ei ainoastaan vatsan takia, vaan myös takapuoli on kasvanut tähtitieteellisiin mittoihin. Poskipäät ovat vain kaunis muisto. Sormet ovat turvonneet pötkylöiksi ja paikka jossa nilkat ennen sijaitsivat muistuttavat pikemminkin koivuhalkoja. Näin ollen sormukset odottavat kaapissa hamaa tulevaisuutta ja sukat päätyvät jalkaan ainoastaan pakon sanelemina.
Supistukset, liitoskivut ja alhaalla rötköttävä vauva saavat kävelyn muistuttamaan pingviinien liikehdintää. Jokaisella askeleella käsket puolisoasi kävelemään hitaammin vaikka todellisuudessa kilpikonnakin kiitäisi teistä ohi. Keuhkoja painava vauva saa hengästymään jo pelkästään varpaiden heiluttelusta tai television katsomisesta. Puoliso jaksaakin päivittäin muistuttaa seurustelevansa tätä nykyä höyryveturin kanssa.
Ruokaa, ruokaa, ruokaa... Raskaus herättää sellaisia himoja joita ei ennen olisi voinut edes kuvitella. Annokset ovat kasvaneet pienen kylän kokoisiksi ja puoliso katsoo kauhistunut ilme naamallaan kun ääriään myöden täytetyn lautasen jälkeen menet joko hakemaan lisää ruokaa tai syöt jälkiruoaksi vielä levyllisen suklaata. Vatsa tuntuu muuttuneen pohjattomaksi kuiluksi ja jatkuva nälkä, tai ainakin makean/suolaisen himo pakottavat napostelemaan kokoajan. Podet huonoa omaatuntoa jokaisesta syödystä irtokarkista, keksistä ja suklaapalasta, mutta samalla mietit että sitten vauvan synnyttyä pääsee pitkille vaunulenkeille. Ehtiihän sitä laihduttaa. Ennen kuin huomaatkaan kaappiin on päätynyt jo uusi suklaalevy odottamaan heikkoa hetkeäsi.
Jokainen päivä on jatkuvaa vaatekriisiä. Kun mikään ei mahdu päälle, lyhyen ajan takia ei viitsisi enää uusia ostaa ja laihduttaakaan ei saa. Vaihtoehtona olisi tunika jossa näytät muumimammalta, tai verkkarit ja huppari joita olet käyttänyt jo kaksiviikkoa putkeen. Valitset verkkarit, ja toivot että lähikaupassa ei tule tuttuja vastaan samalla kun ostat itsellesi lohtusuklaata.
Jos epäilyksesi heräsivät niin KYLLÄ, tämä on todellakin sen arvoista!
Kaikesta tästä huolimatta nautin aivan valtavasti raskaana olemisesta. Vaikeimpina hetkinä mietin sitä palkintoa jonka tästä yhdeksän kuukauden uurastuksesta saa. Se saa unohtamaan kaikki ne huonosti nukutut yöt, suonenvedot, turvonneet jalat, kiristävät vaatteet, painokriisit ja selkäkivut.
Ainakin hetkeksi.
Jokatapauksessa lohduttavaa on ajatella että olen kestänyt jo kolmekymmentäkolme viikkoa ja edessäpäin on korkeintaan yhdeksän viikkoa.
